tiistai 17. joulukuuta 2013
Mosaiikki työ
Tein viimeisenä työnä kipon, jonka tein levy tekniikalla ja apuna käytin muovikippoa. Työn ulkopuolelle tein pitsillä kuvioita ja muotoilin kipon reunan sahlaitaiseksi.
Lasitin työn ulkopuolelta turkoosiksi, mutta se ei onnistunut ihan niin kuin piti. Siitä tuli vihertävä ja laikukas. Kipon sisäpuolelle laitoin mosaiikin, jossa käytin neljää eri väriä. Lopuksi työ saumattiin.
- Ida
Johannan kurssityöt
Ensimmäinen työni oli reliefi Brandenburgin portista.
Toinen työni oli kulho, jossa lasitus sisäreunoilla. Koko ulkoreuna sekä sisäpohja on mosaiikkia. Viimeistely saumauksella.
Henriikan mosaiikkityö
Viimeinen tekemäni työ on mosaiikki kippo, joka on sisäpuolelta lasitettu vihreällä. Käytin kolmea väriä työssäni: sinistä, caramelliä ja pistaasia. Mosaiikki liimattiin kipon ulkopintaan ja sen jälkeen koepäivänä se saumattiin, jonka jälkeen kippo puhdistettiin ja nyt se on valmis.
-Henriikka
-Henriikka
torstai 12. joulukuuta 2013
Susannen kulho
Toinen työ oli savikulho. Sen sai halutessaan joko lasittaa tai koristella mosaiikilla. Itse tein molemmat. Lasitus tosin hieman epäonnistui.
Astan kurssityöt
Ensimmäisenä kurssityönä piti tehdä reliefi jostakin rakennuksesta. Valitsin malliksi Islannin suurimman kirkon: Hallgrímurin kirkon.
Toisena työnä oli jonkinlainen kippo/kulho, jonka sai halutessaan päällystää mosaiikilla. Itse en laittanut mosaiikkia, vaan vain yksinkertaisesti lasitin työn värttömällä lasitteella.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Annan mosaiikkityöt
Ehdin tehdä kaksi mosaiikkityötä. Ensimmäisenä tein sinisensävyisen lautasen.
Ylimääräisenä työnä tein kukkaruukun (valmiina kaupasta ostettu) saman sävyisillä sinisillä mosaiikeilla kuin lautasen, joten ne sopivat hyvin yhteen.
Sannan kurssityöt
Eka työmme kurssilla oli reliefi jostain rakennuksesta tms.
Oman reliefini päätin tehdä Roomassa sijaitsevasta Colosseumista.
Tätä kuvaa käytin mallina:
Koska olin poissa yhden oppitunnin, työni kanssa tuli aika kiire joten päätin yksinkertaistaa sitä aika reilusti. En keskittynyt juurikaan pikku yksityiskohtiin vaan keskityin pääpiirteiden toteuttamista niin, että työni tunnistaa Colosseumiksi.
Tässä lopullinen valmis työ:
Toisena työnä meillä oli pieni keramiikka kulho/kippo/lautanen jonka sai päällystää mosaiikilla jos halusi.
Itse tein kulhon mallisen astian johon käytin useampaa väriä mosaiikkia:
Mustalla mosaiikilla tein pohjan kuvion ja valkoisella loppuosan kulhon sisälmyksestä sekä ulkopinnan ylärajan. Lopuksi vielä vuorottelin sinisen ja vihreän mosaiikin kanssa kulhon ulkopinnalla.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Emilian mosaiikkityöt
Mosaiikkilautasen lautas osa on tehty savesta muottia apuna käyttäen. Polton jälkeen aloitettiin mosaiikkien liimaaminen. Liimaamisen jälkeen työ saumattiin koepäivänä, sauma väriksi valitsin vaaleanharmaan. Työ onnistui mielestäni hyvin, saumaukset hieman epäonnistui mutta mosaiikki kuvio on mielestäni kaunis.
Ylimääräisenä työnä tein mosaiikilla päälystetyn kukkaruukun. Kukkaruukku on ostettu valmiina prismasta.
torstai 5. joulukuuta 2013
Keramikkurs
![]() |
Das "Original" Schloss Neuschwanstein |
![]() |
Mein Relief |
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Kristan kurssityöt
Louvren sisäänkäynti |
Koirakulho |
Tein kurssin aikana yhteensä kolme työtä, joista ensimmäinen oli reliefi. Valitsin oman työni aiheeksi Pariisissa sijaitsevan Louvren.
Työvaiheet:
- Ensin kaulitaan iso "savipannukakku", johon hahmotellaan rakennuksen rajat.
- Kun hahmottelu on valmista, aletaan kaivertaa ylimääräistä savea pois.
- Lopuksi viimeistellään yksityiskohdat.
- Työ poltetaan kerran, jonka jälkeen se patinoidaan. Valellaan se siis rikkioksidilla ja poltetaan, jolloin työ saa vanhahtavan pinnan.
Omassa savilevyssäni oli ilmakupla, minkä vuoksi työ halkesi. Onni oli kuitenkin matkassa ja rakennuksen ulkoreunat säilyivät ehjänä. Olen itse asiassa tyytyväinen lopputulokseen - haljennut yläkulma tuo työhön lisää vanhahtavaa tunnetta ja antaa työlle oman leiman. Aikaa työn tekemiseen olisin kuitenkin kaivannut lisää. Pidän yksityiskohdista ja huolellisesta jäljestä, mutta se ei näy työssäni - aika loppui kesken.
Seuraava työ oli kulho. Ideoita oli useita, mutta lopulta päädyin eläinaiheiseen kulhoon joka oli hieman samaa sarjaa edellisessä kurssissa tekemäni nallekarhun kanssa.
Työvaiheet:
- Työ aloitettiin samalla tavalla kuin edellinenkin - kaulitaan iso "savipannukakku".
- Savilaatta asetetaan muovikulhon päälle ja silitellään tasaiseksi.
- Seuraavaksi tehdään ulokkeet (tässä tapauksessa tassut, häntä ja pää) ja liitetään ne kulhoon.
Minulla oli jonkun verran ongelmia pään liittämisessä, sillä se oli melko painava hentoiseen kulhoon verrattuna. Pää oli kerennyt kuivahtaa jonkin verran, mutta se saatiin kuin saatiinkin liitettyä työhön. Työtä ei voinut liittämisen jälkeen enää liikutella, joten viimeistelyä en voinut tehdä. Siispä työ kuivatettiin, poltettiin ja voilá! - Työ oli valmis.
Maalipintaa en vielä työlle antanut, mutta ehkäpä joku päivä se saa hieman edustavamman ulkokuoren ja jotain sisältöäkin.
Kurssin kolmas työ oli vapaavalintainen. Lähdin muotoilemaan savesta vapaasti mitä mieleen tuli. Minulla ei varsinaista suunnitelmaa ollut, mutta kuva piirtämästäni kengästä kummitteli mielessä - päätin yrittää mielikuvan tuomista eloon, mutta pidin mielen kuitenkin avoinna muita mahdollisia ideoita varten.
Muotoilin eri tekniikoiden avulla palapelin, jonka sitten kokosin ja liitin yhteen. Saatuani kasattua kengän perusmuodon, ryhdyin tekemään yksityiskohtia, kuten pohjan, läpän ja kengännauhat. Lisäsin työhön läpipuhkaistut reiät, jotta voisin myöhemmin pujottaa niihin ihka oikeat kengännauhat. Jälkeenpäin tuli mieleen tekemättä jääneitä yksityiskohtia, mutta niitä ilmankin työ on tämän kurssin lempparini.
Työtä oli todella hauska tehdä, sillä pidän vapaamuotoisemmasta muotoilusta, jossa saa käyttää vapaasti mielikuvitusta. Väripintaa ei tämäkään työ saanut, mutta ajatuksena on hankkia kivat ja värikkään nauhat, jotka tuovat ilmettä muuten värittömään ulkoasuun.
Kenkä vailla viimeisteleviä nauhoja |
Kurssin alussa lasitin edellisessä kurssissa tekemäni rasian. Lopputulos ei ollut ihan toivomani, mutta eihän lasitteiden kanssa voi koskaan olla varma. Sitä saa mitä saa ja siihen täytyy tyytyä. Lopputuloksessa haettiin valkoista pintaa.
Pienen totuttelun jälkeen olen kuitenkin tykästynyt kulhon pintaan - se on eläväisempi kuin mitä olisi kokovalkeana ollut.
Anna-Maijan kurssityöt
Tein KU7 -kurssilla yhteensä kolme työtä.
Kaksi niistä oli tehtävänannon mukaan tehtyjä, yksi oli vapaavalintainen.
Ensimmäinen työ: reliefi
Aloitin tekemällä savilätyn, kooltaan noin 10 cm x 20 cm x 3 cm.
Työ tehtiin kaivertamalla savea pois, jolloin saatiin aikaan syvyysvaikutelma.
Valitsin aiheekseni Jerusalemin muurin. Se osoittautui kiinnostavaksi ja minulle hyvin sopivaksi aiheeksi: oikealle loittonevaa muuria oli hauskaa "kaivaa esiin", ja tykkään pipertää pikkujuttuja. Piperrettävää kyllä riitti.
Kun työt olivat valmiit, ne poltettiin.
Sitten ne patinoitiin, eli käsiteltiin rautaoksidilla.
Tällöin saven väri muuttui kellertävämmäksi, ja syvään uurrettuihin kohtiin jäi tummaa väriä.
Toinen työ (vapaavalintainen): lintukippo
Tein toisen vaadituista töistä ja vapaavalintaisen työni samalla tekniikalla.
Mieleeni tulee tästä aina marsipaanilevyn kauliminen kakun päälle, siksi nimitän tätä marsipaanitekniikaksi.
Mallikulhon ulkopinta suojataan kelmulla. Sitten kaulitaan ohuehko savilevy, joka nostetaan nurinpäin käännetyn kulhon päälle. Ylimääräiset reunat leikataan pois, jotta kulhosta tulee siisti. Tähän lintukulhoon en tehnyt mitään, mutta toiseen kulhooni tein yksinkertaiset reunat.
Kun kulho oli valmis, pyörittelin savesta linnun kulhon reunalle.Valitsin tehdä itse kulhosta yksinkertaisen, koska halusin keskittyä koristeluun.
Raakapolton jälkeen lasitin työni kolmella värillä. Lasitus onnistui mielestäni hyvin, koska linnun väristä tuli tasaisen kaunis. Alunperin laitoin nokan ja vapaat valkoisella lasitteella, mutta niistä tuli kellansävyiset, mikä kieltämättä sopii lintuun paremmin. Ainoa vain, että kulhon sisäpintaan tekemäni pienet linnunjäljet katosivat lähes kokonaan.
Kolmas työ: mosaiikkikulho
Mosaiikkia! Jee! Odotin, että pääsemme mosaiikkitöihin käsiksi. Saimme valita itse, minkä värisiä mosaiikkeja haluamme töissämme käyttää. Jee! Paljon mahdollisuuksia, siis.
Tein kauhean ison kulhon, jotta saisin laittaa paljon mosaiikkia. Vietettyäni koululla useamman iltapäivän se rupesi kyllä harmittamaan. Mutta toisaalta, iso koko mahdollisti myös kuvioinnin tarkemmin.
Lasitin kulhon ulkopuolen. Se meni lievästi sanottuna pieleen - käytin porkkananpunaista väriä, mutta lopputulos oli haalean sinertävä. Yäk.
No, mosaikkiin sitten. Yksinkertaista: mosaiikkilaatat liimataan erikeeperillä tms. liimalla kulhoon. Vähintään vuorokauden kestäneen kuivumisen jälkeen työt saumataan.
Silppusin mosaikkilaattoja epäsäännöllisiksi palasiksi, jotka laitoin kulhon sisäpuolelle. En piirtänyt kuviota tarkasti etukäteen, vaan se muodostui samalla, kun työ eteni. Aluksi en ollut aivan varma laattojen välisistä etäisyyksistä, joten laitoin ne varmuuden vuoksi riittävän kauaksi toisistaan. Siksi kulhon sisäpohjalla on vähän turhan leveät saumat.
Reunoille laitoin säännöllisen kuvion. Minulta loppuivat vihreät laatat kesken, mutta onnekseni joku toinen oli tilannut niitä enemmän, jolloin sain käyttää niitä. Kiitos.
Koepäivänä työt saumattiin. Käytin tummanruskeaa (!) laastia. Kuivuneen laastin väri oli myös täysi yllätys - odotin sen olevan tummaa, mutta ei se ollut!
Ihan hyvin tuo vaaleakin väri kuitenkin sopii laattojen kanssa.
Minulla oli vähän turhan kova kiire päästä niihin värilaattoihin käsiksi; jos olisin tehnyt kulhon huolellisemmin, sitä olisi ollut helpompaa tehdä. Varsinkin reunojen säännollisen kuvion kanssa tuli ongelmia, kun kulhon reunat eivät olleetkaan suorassa.
- -
Tykkäsin tästä kurssista. Toivottavasti lukiolla järjestetään tätä kurssia myös tulevaisuudessa.
Kaksi niistä oli tehtävänannon mukaan tehtyjä, yksi oli vapaavalintainen.
Ensimmäinen työ: reliefi
Aloitin tekemällä savilätyn, kooltaan noin 10 cm x 20 cm x 3 cm.
Työ tehtiin kaivertamalla savea pois, jolloin saatiin aikaan syvyysvaikutelma.
Valitsin aiheekseni Jerusalemin muurin. Se osoittautui kiinnostavaksi ja minulle hyvin sopivaksi aiheeksi: oikealle loittonevaa muuria oli hauskaa "kaivaa esiin", ja tykkään pipertää pikkujuttuja. Piperrettävää kyllä riitti.
Kun työt olivat valmiit, ne poltettiin.
Sitten ne patinoitiin, eli käsiteltiin rautaoksidilla.
Tällöin saven väri muuttui kellertävämmäksi, ja syvään uurrettuihin kohtiin jäi tummaa väriä.
Toinen työ (vapaavalintainen): lintukippo
Tein toisen vaadituista töistä ja vapaavalintaisen työni samalla tekniikalla.
Mieleeni tulee tästä aina marsipaanilevyn kauliminen kakun päälle, siksi nimitän tätä marsipaanitekniikaksi.
Mallikulhon ulkopinta suojataan kelmulla. Sitten kaulitaan ohuehko savilevy, joka nostetaan nurinpäin käännetyn kulhon päälle. Ylimääräiset reunat leikataan pois, jotta kulhosta tulee siisti. Tähän lintukulhoon en tehnyt mitään, mutta toiseen kulhooni tein yksinkertaiset reunat.
Kun kulho oli valmis, pyörittelin savesta linnun kulhon reunalle.Valitsin tehdä itse kulhosta yksinkertaisen, koska halusin keskittyä koristeluun.
Raakapolton jälkeen lasitin työni kolmella värillä. Lasitus onnistui mielestäni hyvin, koska linnun väristä tuli tasaisen kaunis. Alunperin laitoin nokan ja vapaat valkoisella lasitteella, mutta niistä tuli kellansävyiset, mikä kieltämättä sopii lintuun paremmin. Ainoa vain, että kulhon sisäpintaan tekemäni pienet linnunjäljet katosivat lähes kokonaan.
Kolmas työ: mosaiikkikulho
Tein kauhean ison kulhon, jotta saisin laittaa paljon mosaiikkia. Vietettyäni koululla useamman iltapäivän se rupesi kyllä harmittamaan. Mutta toisaalta, iso koko mahdollisti myös kuvioinnin tarkemmin.
Lasitin kulhon ulkopuolen. Se meni lievästi sanottuna pieleen - käytin porkkananpunaista väriä, mutta lopputulos oli haalean sinertävä. Yäk.
No, mosaikkiin sitten. Yksinkertaista: mosaiikkilaatat liimataan erikeeperillä tms. liimalla kulhoon. Vähintään vuorokauden kestäneen kuivumisen jälkeen työt saumataan.
Silppusin mosaikkilaattoja epäsäännöllisiksi palasiksi, jotka laitoin kulhon sisäpuolelle. En piirtänyt kuviota tarkasti etukäteen, vaan se muodostui samalla, kun työ eteni. Aluksi en ollut aivan varma laattojen välisistä etäisyyksistä, joten laitoin ne varmuuden vuoksi riittävän kauaksi toisistaan. Siksi kulhon sisäpohjalla on vähän turhan leveät saumat.
Koepäivänä työt saumattiin. Käytin tummanruskeaa (!) laastia. Kuivuneen laastin väri oli myös täysi yllätys - odotin sen olevan tummaa, mutta ei se ollut!
Ihan hyvin tuo vaaleakin väri kuitenkin sopii laattojen kanssa.
Minulla oli vähän turhan kova kiire päästä niihin värilaattoihin käsiksi; jos olisin tehnyt kulhon huolellisemmin, sitä olisi ollut helpompaa tehdä. Varsinkin reunojen säännollisen kuvion kanssa tuli ongelmia, kun kulhon reunat eivät olleetkaan suorassa.
- -
Tykkäsin tästä kurssista. Toivottavasti lukiolla järjestetään tätä kurssia myös tulevaisuudessa.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Kaisan mosaiikkityöt
Toin kotoa kulhon, joka toimi mallina saviastialleni. Ensin laitoin kelmun kulhon ulkopintaan, jottei savi tarttuisi kulhoon kiinni. Seuraavaksi kaulin savesta noin 1 cm paksuisen levyn, jonka muotoilin malliastiani ulkopintaan. Sitten viimeistelin kulhon sisä- ja ulkopinnan, jonka jälkeen kulho meni kuivumaan ja sitten uuniin.
Kulhon tultua uunista, alkoi mosaiikkityövaihe. Halusin jäänvalkoista sekä syvää turkoosia mosaiikkia. Laitoin mosaiikin kauttaaltaan kulhon sisäpinnalle. Leikkasin osan mosaiikeista pienemmiksi. Kuvio näyttää eläväisemmältä, kun mosaiikit on eri kokoisia sekä eri mallisesti aseteltuna. Sitten liimasin mosaiikit kulhoon.

Kuvat otettu, kun mosaiikit on liimattuna kulhoon. Seuraavaksi vuorossa olikin saumaus.
Levitin pienellä laastikammalla beigeä saumalaastia kulhoon. Levitin edestakaisin ottein laastia kauttaaltaan saumoihin. Sitten odotin noin puoli tuntia, jotta laasti kuivuisi saumoihin. Sen jälkeen kylmällä vedellä ja sienen avulla otin ylimääräisen laastin mosaiikkipinnalta pois.
Sitten kulho jäi kuivumaan ja viimeiseksi viimeistelin kulhon valmiiksi, pyyhkimällä kuivalla liinalla mosaiikin puhtaaksi.

Kuvat valmiista mosaiikkikulhosta. Työstin ensimmäistä kertaa elämässäni mosaiikkia, ja se oli mukava kokemus. Kulhosta tuli sellainen kuin halusin.
Ylimääräisenä työnä laitoin vielä mosaiikkia kotoa tuomaani kukkalautaseen.
Viimeiseksi vielä yhteiskuvassa molemmat mosaiikkityöni.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)