Forssan yhteislyseon keramiikka - jatkokurssi
tiistai 17. joulukuuta 2013
Mosaiikki työ
Tein viimeisenä työnä kipon, jonka tein levy tekniikalla ja apuna käytin muovikippoa. Työn ulkopuolelle tein pitsillä kuvioita ja muotoilin kipon reunan sahlaitaiseksi.
Lasitin työn ulkopuolelta turkoosiksi, mutta se ei onnistunut ihan niin kuin piti. Siitä tuli vihertävä ja laikukas. Kipon sisäpuolelle laitoin mosaiikin, jossa käytin neljää eri väriä. Lopuksi työ saumattiin.
- Ida
Johannan kurssityöt
Ensimmäinen työni oli reliefi Brandenburgin portista.
Toinen työni oli kulho, jossa lasitus sisäreunoilla. Koko ulkoreuna sekä sisäpohja on mosaiikkia. Viimeistely saumauksella.
Henriikan mosaiikkityö
Viimeinen tekemäni työ on mosaiikki kippo, joka on sisäpuolelta lasitettu vihreällä. Käytin kolmea väriä työssäni: sinistä, caramelliä ja pistaasia. Mosaiikki liimattiin kipon ulkopintaan ja sen jälkeen koepäivänä se saumattiin, jonka jälkeen kippo puhdistettiin ja nyt se on valmis.
-Henriikka
-Henriikka
torstai 12. joulukuuta 2013
Susannen kulho
Toinen työ oli savikulho. Sen sai halutessaan joko lasittaa tai koristella mosaiikilla. Itse tein molemmat. Lasitus tosin hieman epäonnistui.
Astan kurssityöt
Ensimmäisenä kurssityönä piti tehdä reliefi jostakin rakennuksesta. Valitsin malliksi Islannin suurimman kirkon: Hallgrímurin kirkon.
Toisena työnä oli jonkinlainen kippo/kulho, jonka sai halutessaan päällystää mosaiikilla. Itse en laittanut mosaiikkia, vaan vain yksinkertaisesti lasitin työn värttömällä lasitteella.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Annan mosaiikkityöt
Ehdin tehdä kaksi mosaiikkityötä. Ensimmäisenä tein sinisensävyisen lautasen.
Ylimääräisenä työnä tein kukkaruukun (valmiina kaupasta ostettu) saman sävyisillä sinisillä mosaiikeilla kuin lautasen, joten ne sopivat hyvin yhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)